Henri Tapio aloitti Rentalla vuonna 2016 yhtenä ensimmäisistä työntekijöistä. Vuosien aikana hän on ollut mukana rakentamassa toimintaa usealla paikkakunnalla – ja nähnyt läheltä, miten pienestä on kasvanut valtakunnallinen toimija. Turussa työskentelevälle vuokraamotyöntekijälle työn mielekkyys syntyy vaihtelevuudesta, vapaudesta ja hyvästä porukasta.
Henri lähti mukaan Rentan tarinaan heti alkuvaiheessa, kun uusi toimija oli tulossa markkinaan.
– “Kuulin huhua, että konevuokrausalalle oli Suomessa tulossa uusi toimija. Olin ollut alalla aiemminkin ja kaipasin uusia tuulia. Taustalla oli nimekkäitä pitkän linjan tekijöitä, joten ei tämä miltään tähdenlennolta vaikuttanut. Ajattelin, että lähdetään rohkeasti katsomaan, mitä tuleman pitää.”
Ensimmäiset päivät olivat täynnä odotusta ja tekemisen intoa.
– “Silloin jännitti, että miten homma lähtee käyntiin ja milloin saadaan ensimmäinen asiakas ovesta sisään – ja oli kova into päästä merkkaamaan uutta kalustoa vuokrauskuntoon.”
Tänäkin päivänä töihin lähtiessä tietää, että tekemistä piisaa. Vuosien varrella Henri on ollut mukana avaamassa useita toimipisteitä – ensin 2016 Rovaniemellä, 2017 Torniossa ja hiukan myöhemmin Kemissä. Sittemmin tie on vienyt Turkuun.
– “Työnantaja on kolme kertaa antanut tehtävän käydä perustamassa uusi piste pystyyn. Siinä oli jännitystä, mutta samalla fiilis, että nyt tehdään jotain uutta alusta asti.”
“Aika kuluu, kun touhuaa”
Nykyään Henri työskentelee Turussa vuokraamotyöntekijänä. Työpäivät ovat vaihtelevia, eikä kahta samanlaista päivää juuri ole.
– “Olen vähän semmoinen monitoimimies – asiakaspalvelua, työmaapalvelua, huoltoa, kuljetusta tai mitä tahansa. Turussa se on painottunut eniten huollon toimintoihin ja työmaapalveluihin. Olen esimerkiksi päässyt asentelemaan hissejä työmaille ”mestarin kisällinä”, joka tietysti on ollut minulle uudenlaista tekemistä.”
Juuri vaihtelevuus tekee työstä mielekästä.
– “Kun tekeminen vaihtelee, ei pääse tylsistymään. Seuraava homma kun pärähtää puhelimesta, niin siihen sitten ryhdytään. Vaikka prosessit ovat samanlaisia, päivät eivät ole. Koskaan ei vielä ole ottanut pannuun lähteä aamulla töihin.”
Myös koko konevuokrauksen toimiala ja kalusto millä pelataan on jatkuvassa muutoksessa. Uuden opettelu tuo työhön haastetta.
Henri arvostaa myös työn itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia vaikuttaa.
– “On tietynlainen vapaus tehdä – kukaan ei ole koko ajan katsomassa perään. Pitää olla oma-aloitteinen, mutta se ei ole minulle ollut koskaan ongelma. Aika kuluu, kun touhuaa.”
Rento meininki ja vahva tekemisen kulttuuri
Henrin mukaan Rentan työyhteisö erottuu edukseen erityisesti ilmapiirin osalta.
– “Täällä on tosi hyvä porukka ja hyvällä tavalla rennompi meininki. Ei ole kireä tunnelma. Huumoria aina tarvitaan, että jaksetaan arjessa.”
Työnantajana Renta on tuntunut Henristä vakaalta ja luotettavalta.
– “Vaikka maailma on ollut aika tuulinen viime aikona, niin Renta on ollut vakaa työnantaja. Se tuo turvaa.”
Sama luotettavuus näkyy myös asiakastyössä. Henri nostaa juuri sen Rentan vahvuudeksi.
– “Pyritään tekemään se, mitä luvataan. Asiakas on kuitenkin se, joka maksaa meidän palkan. Se on hyvä pitää mielessä.”
“Melkein kuin oma lapsi”
Rentan harrastusklubeista Renta Gym on ollut Henri Tapion valinta. Sieltä on hyvä hakea motivaatiota pitää ruotoa kunnossa.
Lähes kymmenen vuoden matka näkyy myös siinä, miten vahvasti Henri kokee olevansa osa yrityksen tarinaa.
Kiirettä muihin tehtäviin tai toisiin töihin ei ole, vaan Henri Tapio katsoo Rentan tulevaisuutta innolla ja uteliaisuudella.
– “Olen tietenkin ylpeä tästä yrityksestä. Tämä on vähän kuin oma lapsi – tämän kanssa on kasvettu alusta asti. On ollut hienoa olla mukana. Ja on todella mielenkiintoista nähdä, mihin tämä vielä tästä kasvaa!”
Faktaboksi
Nimi: Henri Tapio Tehtävä: Vuokraamotyöntekijä Toimipiste: Turku Aloitti Rentalla: 2016
Miksi suosittelisit Rentaa työpaikkana? “Vakaa työnantaja. Hyvä työporukka, rento meininki ja mahdollisuus edetä. Täällä voi tehdä monenlaisia hommia ja kasvaa tehtävästä toiseen.”