#17 – TEKEVÄÄ SORTTIA – JUHANI PERÄLÄN TARINA

Perälän ura konevuokrauksessa venähti lopulta yli 35 vuoden mittaiseksi. Matkan varrella on tarttunut kokemuksia ja näkemyksiä montaa sorttia. Miten Perälä selvisi jäätävästä alusta konevuokraajan uralla? Miksi telefaksi pilasi koko systeemin? Miksi kaupan himo on kallis himo? Miksi entiset mopopojat ovat olleet hyviä työntekijöitä konevuokrauksessa?

Kuuntele jakso, niin kuulet Perälän mietteitä näistä ja monista muista kysymyksistä eläkepäivien korvilla!

Perälä kertoo olevansa tekevää sorttia. Nyt eläkepäivien häämöttäessä aikaa tulee jäämään enemmän hiihtämiseen, pyöräilyyn ja kävelylenkkeihin.

– Perhe on tullut perustettua, ja kolme poikaa saatu maailmalle. Pari omakotitaloa on tullut rakennettua, ja yksi mökki. Siinä ne vapaa-ajat ovat menneet hyvin pitkälti. Kun on omakotitalo, niin siinä on aina jotain tekemistä.

Perälän juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla, Nurmossa, Kouran kylässä. Pienviljelijän nuorimmasta pojasta ei kuitenkaan lopulta tullut maanviljelijää, mutta kosketus koneisiin syntyi tilan kautta varsin nuorena.

– Kyllä niiden koneitten kanssa on tullut viisivuotiaasta asti värkättyä. Aina pukille olen mennyt, jos olen vain päässyt. Täytyy antaa tunnustusta isälle, että hän luotti ja uskalsi antaa touhata. Tiedän tapauksia, että pojat ei saanu edes ”sattua” traktoriin. Meillä taas oli niin päin, että jos halusi mennä niin senkus menet kokeilemahan, mutta tappelet sitten ittes, kun olet kiinni jäänyt, poiskin sieltä. Kantapään kautta sai ihan rauhassa opetella.

Perälä ehti nuorena ajaa esimerkiksi myös taksia. Paikalliselle Kouran Sahalle hänet haettiin kotoa ajamaan pyöräkonetta, kun kuultiin nuoren Perälän päässeen armeijasta. Koneteknikoksi valmistuttuaan hän puolestaan käveli itse Semtu Oy:n toimistoon, ja kysyi kuka vastaa työhönotosta? Hänet palkattiin hitsariksi. Puolen vuoden jälkeen tie vei asennustyönjohtajaksi, mm turvevoimaloita rakentamaan.

Jäätävä startti konevuokraukseen

Kun ensimmäinen lapsi oli syntynyt, ja edessä olisi ollut puolen vuoden keikka Kemijärvelle, Perälä ilmoitti että ei ole lähdössä sinne. Uudet tehtävät löytyivät yhtiön sisältä myynnistä ja tarjouslaskennasta. Semtulla hurahti viisi ja puoli vuotta, kunnes matka jatkui, ja Perälä tuli hakeneeksi A-Elementti Oy Rakennusmiehelle aluemyyjäksi.

Ura konevuokrauksessa aluemyyjänä sai jäätävät alkutahdit, kun kova pakkastalvi esti käytännön toiminnan rakennustyömailla.

– Lokakuussa -86 kun menin, niin ensimmäiset kolme kuukautta oli niin, että ajattelin saavani potkut samantien. Oli niin kovat pakkaset, ettei voitu rakentaa. Mestarit istuivat työmaakopeissa ja yrittivät kuluttaa aikaa. Työntekijöitä ei ollut. Aloin kiertämään työmaita, kauppaamaan kalustoa. Kaikki tuli Etelä-Suomesta, mitä vuokrattua saatiin. Kiersin kolme kuukautta ja jaoin pelikortteja mestareille. Jälkeenpäin sain palautetta, että pelastit meidän talven. Hehän meinasivat puutua, ja pelasivat koko talven korttia kun ei ollut mitään tekemistä, Perälä muistelee.

Aluvaiheessa vuokrattiin kaikenlaista betonikalustoa, telineitä ja muita. 80-luvun jälkipuoliskolla markkinoille oli tullut jo tasolasereita. Perälä muistelee, että Spectra Physicsin tasolaserin hinta liikkui 27 000 markan hintaluokassa, siinä missä oma kuukausipalkka kolmen ja neljän tuhannen markan suuruusluokassa.

–Siitä voi laskea minkälainen investointi se on ollut rakentajille, ensimmäiset tasolaserit.

Myös viestivälineet olivat luonnollisesti eri kantimissa kuin nykypäivänä. Juhani peri edellisen myyjän Nokia NMT-450 laitteiston, joka vei Saab ysisatasen perälaatikosta kolmasosan.

– Jos se sitten soi, ja olit sadan metrin päässä autosta, sulla oli kyllä piippari lonkalla, mutta ei niin kovaa sprintteriä tahtonut olla, että olis kerinny vastaamaan ennen kuin joku lopetti. Kun menit autoon, niin keltainen valo vilkkui, mutta et tiennyt kuka soitti.

– Telefaksi pilasi koko systeemin. Postin tuoma viive poistui kokonaan, ja sen jälkeen on ollut aina kiire. Ennen pystyi aina pikkuisen laverrella, ja sanoa ettei ole posti vielä tuonut niitä kuvia. Päivän sai aina lisäaikaa. Telefaksi tuli minuutissa tai kahdessa, niin ei päässyt sanomaan, etten pysty sitä nyt laskemaan kun ei ole kuvia.

Monessa asiassa on Perälän mielestä menty selkeästi parempaan suuntaan. Yksi näistä on työturvallisuus. Entisaikoina saatettiin kävellä noin vain teräspalkkien päällä ilman putoamisturvavälineitä ja pölynhallinnasta ei vielä ymmärretty saati sitä valvottu, kuten nykyään.

– Nykyään pyydetään pölynhallintasuunnitelmia etukäteen, ja niihin kiinnitetään hienosti huomiota.

”Ehkä pitäisi enemmän arvostaa muidenkin työtä kuin sitä omaa”

Joissain asioissa vanhasta voisi myös oppia. Perälän mukaan ennen vanhaan tilattiin räystäskaiteet viikko etukäteen, kun tiedettiin milloin niitä tarvitaan. Nykyisin saatetaan illtapäivän päätteeksi herätä siihen, että jotain kriittistä kalustoa tarvitaan huomisaamuksi.

– Kuukulkija saattaa olla siinä pihalla, mutta mistä otat lavetin siihen, joka sen vie? Sillä niitä ei ole pihassa odottamassa, että joku sattuu soittamaan, Perälä muistuttaa.

Perälän mukaan asiakkaissa on eroa; toisilla on aina kiire ja toisilla ei koskaan. Hän ehdottaa, että paremmin aikatauluttamalla kuljetushintoja saataisiin pienemmäksi, kun kuljetuksia pystyttäisiin järjestelemään pikkuisen pidemmällä aikajänteellä. Ei ole tolkkua, että rahtiin menee 300 euroa, jos tavaran vuokra on 40 euroa.

Perälä ehti tehdä yli 30 vuotta pitkän uran konevuokrauksessa ennen viimeistä pestiään uuden yhtiön, Rentan, aluepäällikkönä.

Avainasemassa oli vapaus muodostaa toiminta sillä tavalla, kuin paikallisesti oli järkevää. Kahdeksan tuhannen asukkaan kylässä Pohjanmaalla ei tarvinnut toimia kuin kahden miljoonan asukkaan Tukholmassa.

–Kun sai alkaa rakentamaan toimintaa paikkakuntakohtaisesti, niinkuin paikkakunnalla toimitaan, se kiinnosti.

Toinen Rentan projektissa Perälää puhutellut asia oli päätöksenteon kulttuuri.

–Se oli yksi puhelinsoitto millä asia ratkesi. Tehdäänkö vai eikö tehdä? Edellisessä elämässä kun joutui jotakin asiaa kysymään, saattoi mennä kolme kuukautta kun tuli vastaus, ja hommahan oli mennyt miljoona kertaa sitten ohitte, Perälä kertoo.

”Ei ne suuret lupaukset, vaan että ne pienet pidetään”

Ihmisiä johtaessaan Perälä on pyrkinyt noudattamaan hänet alalle palkanneelta Reijo Ferneliukselta oppimaansa filosofiaa – pyrkinyt tekemään itsensä tarpeettomaksi. Perälä näkee, että se motivoi, kun itse saa ratkaista ja viedä asioita eteeenpäin.

– Olen yrittänyt keskustella ja opettaa aluemyyntipäälliköitä ja toimipisteen esimiehiä tekemään itse omat ratkaisunsa. Isolla osalla ihmisiä on erittäin järkeviä ratkaisuja. Kaikki saavat vapaat kädet toimia, ja minusta homma on mennyt sillä tavalla hienosti eteenpäin.

– Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti määrätyt kriisinsä. Idänkauppa romahti ja ihmisillä lankesi valuuttalainat päälle, tuli konkursseja ja niin edelleen. Olin jo alalla, ja se oli tälle alalle sellainen potku, että melkein 90 % tämän alan liikevaihdosta lähti pois. Siitäkin on selvitty. Tehtiin niinsanotusti talkoilla töitä. Tehtiin viisipäiväistä viikkoa nelipäiväisen palkalla lähes vuosi. Koneita ei ostettu, vaan niitä jouduttiin myymään sen verran ulos, että saatiin palkat maksuun. Vanhoista koneista saatettiin tehdä yksi kone, kun ei varaosia ostettu. Sitä on lähdetty aika syvältä liikkeelle, ja näytti synkältä, mutta ylös vain päästiin. Melkoinen notkahdus tuli myös 2009 valuuttakriisistä. Siitäkin on selvitty. Tänä aamuna katsoin pörssikursseja, niin on sieltä aika paljon sijoittajilta rapissut euroja pois. Kyllä tästäkin selvitään, vaikka syvä notko tulee.

Kysyttäessä projektia jonka Perälä kokee pitkällä urallaan menneen nappiin, hän vastaa epäröimättä Rentan pystyttämisen.

– Jos lähdetään lähes nollista liikkeelle, ja yhtiön liikevaihto on reilusti lähempänä 300 miljoonaa kuin 200 miljoonaa, niin kyllä siitä jotakin on tehty oikein. Ei tarvitse lopettaa sellaiseen, joka olisi mennyt penkin alle. Lupasin tähän lähdettäessä, että olen 3-4 vuotta mukana, ja 6 vuotta meni. Homma on ollut mielekästä!

Noin muuten Perälä on hyvillään siitä, että kaksi kertaa on hakenut töihin, ja muilla kerroilla häntä on pyydetty.

– On osannut hoitaa hommansa sillä lailla, että on kelvannut.

– Ferneliuksen Reijo aina sanoi, että ”ei ne suuret lupaukset, vaan että ne pienet pidetään”. Ja myös se, että ”kaupan himo on kallis himo”. Väittäisin, että tuota jälkimmäistäkään eivät kaikki tällä alalla muista. On sellaisia hinnoitteluja, että ei niillä ole järjen kanssa mitään tekemistä.

– Lupaukset täytyy pitää, eli ei luvata sellaista mitä ei pystytä pitämään. Sillä se luottamus luodaan asiakkaisiin, jotka sen luottamuksen tarvitsevat. Asiakas on se, joka alalla kuin alalla palkan maksaa. Sellaiset paikat muistetaan, jotka hoitavat palvelun tyylikkäästi ja toimitukset ajallaan.

– Se kaveri, joka siellä tiskin takana sen lupauksen antaa, tai myyjä, on itse vastuussa. Ei tarvitse keneltäkään kysyä tai tukeutua, vaan itsellä on tuntuma siihen asiaan. Siihen voi ottaa ajan, ja selvittää onko mahdollista? Saadaanko kuljetusliikkeet ja systeemit? Toki kaikki ei ole omissa käsissä, mutta yleensä hän ei lupaa sellaista, mitä ei pystytä pitämään.

”Hetken aikaa vihellellään”

Vuokraus on yleistynyt, ja Renta kasvanut vielä markkinaa nopeammin. Perälä on huomannut, että osaajien löytäminen avoimiin työpaikkoihin ei aina ole helppoa. Aina työ ei välttämättä ole kivaa, ja nekin päivät pitäisi kestää.

Perälä kertoo, että Konepäälliköiden yhdistys on ajanut ammattikouluihin rakennuskonekoulutusta.

–Se on yksi parhaista ehdotuksista, joita olen pitkään aikaan kuullut. Olen viisastellut tässä vuosien varrella, että ne mopopojat, joita poliisi tuolla Poliisi-tv:ssä jahtaa – niitä ei kohta ole enää. Ne ovat olleet meille hyviä työntekijöitä, jotka ovat pienestä pojasta lähtien oppineet rassaamaan koneita. Ne vähenevät kokoajan. Tarvitaan uutta työntekijäkaartia. Olisi hyvä kun siihen olisi ihan oikea koulutus, joka on erilainen kuin vaikka autonasentajalla. Pitäisin sitä tosi hienona, jos sellainen saataisiin läpi, Perälä perustelee.

Perälä kertoo aikovansa eläkepäivien koittaessa vain ”hetken aikaa vihellellä”, tehdä rästiin jääneitä metsähommia, remmonttihommia ja viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Rentalla hänet nähdään seuraavan kerran luultavasti tiskin toisella puolella, jotain tarpeellista laitetta remonttia varten hakemassa.

– Se tulee olemaan iso muutos, kun on ollut kohta 35 vuotta 24/7 tavoitettavissa, ja puheluita on tullut sen 50–100 päivässä. Kuntourheilu on jäänyt viime vuosina vähemmälle. Siihen pitää panostaa lisää. Luultavasti minut löytää moottorisaha tai raivaussaha kädessä hoitamasta ränsistyneitä metsiä, jotka ovat jääneet tämän toisen työn takia tekemättä. On mukava istua metsässä nuotiolla kahvilla, sitten taas sahata ja kohta istua taas kahvilla.

Studioisäntä:
Simo Vilhunen

Vieras:
Juhani Perälä

Podcastin voit kuunnella sivujemme lisäksi:

Spotify | iTunes | SoundCloud | Google Podcast | Youtube