Kulkurin valssi tuo senioreille uusia koteja

Turussa vahvan aseman rakennusurakoinnissa saavuttanut Jatke Oy tarttui viime vuonna poikkeuksellisen vaativaan hankkeeseen. Vuonna 1990 liikerakennuskäyttöön keskeneräisenä otettu, sittemmin vuosikausiksi tyhjilleen jätetty kiinteistö oli päätetty muuntaa senioriasunnoiksi.

”Päädyimme siihen vaihtoehtoon, ettei kaikkea pureta vaan että runko ja julkisivut säilytetään. Jo purku oli vaativa, puhumattakaan uudisrakentamiseen verrattavasta korjaamisesta vanhan rungon keskellä”, kertoo tuotantojohtaja Petri Mäkitalo Jatke Oy:stä.

 

Marko Heinonen (kuvassa vasemmalla), Jani Aava ja Petri Mäkitalo huolehtivat yhteistyöllä, että oikeaa kalustoa on oikeassa paikassa oikeaan aikaan Kulkurin valssin työmaalla.

 

Vastaava mestari Jani Aava kehuu Renta Easya, jonka avulla hän saa yhdellä nopealla tarkistuksella selville, mitä kalustoa työmaalla on kulloinkin vuokrattuna sekä milloin vuokra-aika päättyy. ”Kustannuksetkin selviävät reaaliajassa. Pystymme myös seuraamaan, onko tietty työmaalle tuolloin tarpeettomaksi käynyt tuote jo palautettu. Perinteisesti alalla tällaiset tilanteet ovat selvinneet vasta viiveellä, kun lasku on saapunut”, Aava kiittelee.