#23 – VAUHTIJAKSO – RATAMOOTTORIPYÖRÄILIJÄ KIMI PATOVA, SEKÄ KILPAURANSA LOPETTANUT MATTI SUUR-HAMARI

Renta on tukenut ratamoottoripyöräilijä Kimi Patovaa kohti unelmiaan jo useiden vuosien ajan. Näihin vuosiin on mahtunut niin voittoja kuin pettymyksiä, erittäin vakava loukkaantuminen sekä nousu jälleen entistä korkeammalle tasolle. Kimin tarina on vauhdikas, mielenkiintoinen ja ehdottomasti kuulemisen arvoinen.

Vauhtijaksoksi ristitty spesiaali täydentyy toisella rämäpäällä ja kovalla kilpailijalla. Team Rentan legendakategoriaan noussut Matti Suur-Hamari ilmoitti kilpauransa päättymisestä kesällä. Takana oli unelmakausi. Kotona kutsui oma esikoispoika. Jaksossa kuullaan myös Matin kuulumiset, sekä roppakaupalla ”vanhemman valtiomiehen” viisautta, kun Kimi ja Matti puhuvat huippu-urheilun vaatimuksista molemmissa vauhtilajeissa.

Team Rentan nuori lahjakkuus ja vanha konkari ovat varsin hyvä kombo! Kuuntele vaikka ja totea itse!

Jakso on nauhoitettu 18.10.2022.

PÄTKIÄ VAUHTIJAKSOSTA

Matin päätös uran lopettamisesta

Matti: ”Se oli alunperin isona maalina siellä, että jos kaikki menee hienosti niin ainakin Pekingiin asti vedetään. Ja niin sitä päästiin ura vetämään sinne hienoilla saavutuksilla. Viime kauteen mahtui Dew Tourilta voitto, mitä ei ollut aikaisemmin. Pääsin vielä kerran uusimaan maailmanmestaruuden krossissa tuolla Norjassa. Kirsikaksi kakun päälle vielä Pekingistä kultamitali ja banked slalomista hopeamitali – olihan se tuloksellisesti aika mieletön kausi.

”Tuli sellainen olo – oikeastaan jo Pekingin maalialueella itkua tihrustaessa – tuli vähän sellainen olo, että kyllä tää tais olla tässä. Halusin antaa itelleni aikaa fiilistellä ja maistella, että vieläkö olisi kisa-areenoilla joku sellainen juttu, että vielä löisi bensaa liekkeihin. Kesäkuuhun mennessä sellaista ei löytynyt, ja päivä päivältä ura tuntui valmiimmalta. Kaikki on saavutettu, mitä omalla kilpailu-uralla on saavutettavissa. Tuli sellainen fiilis, että nyt uusiin haasteisiin ja tehdään tilaa uusille sankareille ja uusille menestyjille tuonne kisa-areenoille.”

Itseluottamuksesta

Kimi: ”Kun on itsevarma, ja luottaa omaan tekemiseen, siitä ei tule läpi ketään, vaikka höpöttäisi mitä. Yksi hienommista fiiliksistä mitä urheilija voi tuntea, on että on itsevarma, ja siinä omassa kuplassa. Vaikka kuka yrittäisi tehdä mitä, niin siinä vain kattelee, että siinähän tekee.”

Mentaalivalmennuksesta

Kimi: ”Mulla se tuli kun täytin 15. Ajoin 300cc mm-sarjaa. Siitä valmennusporukasta, joka silloin oli ympärillä se tuli, että kokeillaas nyt tämmöistä. Näyttää, että Kimi ei ole oikein oma itsensä. Kyllä siitä on paljon jeesiä ollut. Varsinkin kun jonkun epäonnistumisen jälkeen asiat paisuvat omassa päässä niin isoiksi, niin mä soitan Puustisen Terolle, että mä olen ihan p*ska ja mä en osaa mitään, ja tiiätkö tämmöstä. Se aina vähän herättelee, ja pumppaa renkaita, että Kimi, sä olet saavuttanut, sä osaat sen, sä harjoittelet siihen joka päivä. Meidän puhelu voi joskus kestää vartin. Kyllä siitä aina parempi mieli tulee, ja yleensä ajaminenkin paranee.”

Matti: ”Tuli just mieleen kun sanoit, että nopeilla puheluilla saa isoja asioita aikaiseksi. Itellä on se sama fiilis. Sitten kun se yhteistyö on tiivistä, ja valmentaja tuntee urheilijan ja toisinpäin, oikeassa hetkessä ei sen tarvitse olla kuin yksi-kaksi sanaa jolla saa takaisin itseluottamuksen tunteen, palautuu jostain epäonnistumisesta ja saa pyörät taas pyörimään. Sillä on tosi iso merkitys, mentaalivalmentajalla.”

Matti: ”Eikä sen mentaalivalmentajan tarvi olla sertifioitu psyykkinen valmentaja, vaan mentaalivalmentamista tapahtuu koko ajan. Itellä toki Terhi on valmennustiimissä ollut sieltä Sochista asti. Mutta sellainen on-side psyykkinen valmentaja, joka on ollut tuolla kisoissa messissä, ja on osannut ne paskat vitsit just oikeeseen hetkeen kertoa, on ollut kyllä Haukkalan Juha, meikän lautavoitelija. Se on ollut todella isossa roolissa psyykkisellä puolella.”

Kimi: ”Mulla on sama, että mulla on alan ammattilainen siinä, ja sitten itseasiassa mun isoveli on kyllä semmoinen, että valmentaa mua myös fyysisesti, ja katsoo fysiikkatreenin perään, mutta mun broidi on kanssa tuollainen. Tietysti paljon ollaan yhdessä. Viime talvi asuttiin yhdessä Espanjassa samassa kämpässä. Se on mulle isoveli, valmentaja ja myös hyvä kaveri. Pate kiersi mun kanssa melkein kaikki kisat tänä vuonna. Se huomaa aina kun menee liian totiseksi, niin sieltä tulee yleensä joku meidän inside-läppä, ja itsekin huomaa että ei tämä niin totista hommaa ole. Kyllä noita tarvitaan mun mielestä myös!”

Ratamoottoripyöräilystä

Kimi: ”Mennään heti MM-sarjoihin. Moto-GP on se kuninkuusluokka, ja sitten on superbiken MM-sarja. Näiden pyörien ero on se, että superbiken sarjoissa pyörät on periaatteessa katupyöriä, eli sekin pyörä millä ajan – Yamaha R6 – on katupyörä kun se käydään kaupasta hakemassa. Tottakai siihen vaihdetaan iskunvaimentimet, ja tehdään kisavalmiiksi. Moto-GP pyörät tulevat Hondan tai Yamahan tehtailta, ja ne ovat high-techiä. Siinä menee monella heti sekaisin.

”Esimerkiksi Niki Tuuli ajaa supersport 600 -sarjaa, eli nimenomaan superbiken mm-sarjaa ja esimerkiksi Mika Kallio ajoi Moto-GP:n MM-sarjaa. Minulta monesti kysytään, että mitä eroa näillä on? Ero on pyörissä. Yhtä kova taso on, ja kierrosajatkaan ei ihan hirveästi heittele.”

”Ratamoottoripyöräily lajina on Suomessa tosi pieni verrattuna Etelä-Eurooppaan, Espanjaan ja Italiaan. Radat ovat Etelä-Euroopassa paljon isompia.”

”Meillä kestää about puoli tuntia se kisalähtö. Ajan Espanjan mestaruussarjaa superbike-luokan pyörällä. Moto-GP:ssä kilpailut ovat hieman pidempiä.”

”600-kuutiosella pyörällä, jollaisella ajan, huippunopeus on noin 270 km/h, ja tuhatkuutiosella huidellaan jossain 350 km/h huippunopeuksissa. Vauhtia riittää. Tehoista sen verran, että 600-kuutiosissa on noin 120 hevosvoimaa, 1000-kuutiosissa noin 200 hevosvoimaa, ja pyörät painavat 170 kg.”

”Nollasta sataan mun paras lähtö on noin 3 sekuntia. Tiedän, että kollegat ovat ajaneet jopa alle kolmen sekunnin kuussatasella”

Matti: ”Motorsportti on siisti juttu. Ja nuo teho-painosuhteet, siinä on sen verran polleja viemässä ihmistä eteenpäin, että pitää olla fysiikkakin kunnossa, että saa tuollaista pyörää käskytettyä. Itsehän se ei sitä rataa kierrä, joten pitää olla kuski aika tikissä.”

Kimi: ”Joo, olen kuullut että siinähän vain istutaan pyörän päällä ja tehokas moottori vie eteenpäin. Eihän se niin rankkaa voi olla. Mutta, uskon että kaikki kuskit ovat vähän eri mieltä.”

Matti: ”Oletko koskaan pitänyt tuollaisessa puolen tunnin kisassa sykemittaria, että mitä keskisyke sellaisessa voi olla?”

Kimi: ”Mä en ikinä ole kisassa mitannut, mutta sanoisin että joku 170. Aika-ajokierroksella kun puristetaan se ihan viimeinen mikä lähtee, keskisyke voi olla joku 185. Pari viikkoa sitten ajoin cross country kisan motocross-pyörällä, jossa oli rossirataa ja nopeaa enduropolkua, eli ajettiin kaksi tuntia putkeen. Siinä mulla oli 183 keskisyke ja 199 maksimisyke.”

Matti: ”Noi luvut kertovat, että mennään aika vahvasti vauhtikestävyysalueella. Pitää olla tosi, tosi kunnossa, että pystyy esimerkiksi puolen tunnin kisan vetämään noilla sykkeillä. Ja tuo cross country -homma kuulostaa kyllä rajulta. Täytyy hattua nostaa, että jaksaa tuollaista vetää.”

VAKAVAN LOUKKAANTUMISEN HENKISESTÄ PERINNÖSTÄ

Kimi: ”Mun mielestä se kasvatti tosi paljon se iso loukkaantuminen. Kun makaat sairaalassa yksin teho-osastolla, tietysti porukat lensi sinne, mutta oli korona-aika, eli kun oot yksin siellä huoneessa ja katsot sitä kattoa. Kivut on kovat ja välillä itket. En haluais myöntää, mutta välillä itkin ja mietin mikä elämässä on tärkeintä.”

”Pitkä aika siitä sanoin mutsille ruokapöydässä, että tuo kasvatti tosi paljon, että toisaalta hyvä että mulle kävi tuollainen loukkaantuminen. Äiti ehkä suuttui koska ei heti ymmärtänyt mitä hain takaa. Jotenkin mulla muuttui elämänkatsomus tosi erilaiseksi. Mä muistan, että sairaalassa mietin, että jos mä tästä selviän niin en jumankauta valita enää ikinä mistään. No ehkä lupaus ei ole ihan pitänyt, mutta sellaiset perusasiat – pikku nillitys ja valittaminen koko ajan on mun mielestä mulla jäänyt pois. Jotenkin asiat laittoi perspektiiviin, että aina kun jotain tapahtuu, niin miettii sitä sairaala-aikaa, että hei, mulle on käynyt tällainen asia. Sitten muistelee niitä fiiliksiä, ja miettii että mites tämä asia? Onko tää mitään sen rinnalla? No ei ole. Jotenkin se kasvatti tosi paljon.”

”Välillä kun kuuntelee ihmisten juttuja – en nyt tietty halua kellekään mitään pahaa – mutta voisi mennä viikoksi makaamaan teho-osastolle, ja tulla sieltä takaisin tähän elämään miettimään oliko tämä valittaminen nyt tarpeellista? Yritän hakea hyvät ja huonot puolet aina.”

Matti: ”Omatkin loukkaantumiset on kasvattaneet ihmisenä paljon ja laittaneet asioita perspektiiviin. En sano etten nillitä enää yhtään mistään. Kyllä sitä löytää itsensä nillittämästä yllättävän pienistäkin asioista, mutta sitä osaa aina hetkittäin – kuten Kimi sanoi – painaa pause-nappulaa ja miettiä mikä tässä hommassa on oikeasti tärkeää ja hyvää ja huonoa. Ja ehkä viedä itsensä niihin menneisiin vaikeisiin hetkiin, ja hakea voimaa niistä. Kun siitäkin on selvitty, niin kyllähän tästäkin selvitään.”

Podcastin voit kuunnella sivujemme lisäksi:

Spotify | iTunes | SoundCloud | Google Podcast | Youtube