“Onko Urjala Suomen pääkaupunki?” – kalustokeskus juhlii 50-vuotispäiviään

Puolelta vuosisadalta riittää tarinoita – lohilammikoista sukelluspukuihin ja kalustoon, jota on lähtenyt Urjalasta arabimaihin ja aina Hong Kongiin. Näitä muistoja kerrataan “oikein luvan kanssa” perjantaina 26. Syyskuuta 2025 kalustokeskuksen 50-vuotisjuhlilla säätiötalolla. Kutsuvieraslistalla on luonnollisesti myös jo eläköityneitä pitkän linjan vaikuttajia, kuten kalustokeskusta monen vuosikymmenen ajan johtanut Kimmo Karppanen.

“Onko Urjala Suomen pääkaupunki?” 

Kalustokeskusta alettiin aikoinaan vuonna 1974 rakentaa juuri Urjalaan erinomaisen logistisen sijainnin vuoksi. Tampere, Turku ja Helsinki ovat kaikki helposti saavutettavissa. VR:n entisellä soramontulla oli tilaa, ja yhtenä valttina sille johti myös pistoraide, joka auttoi kaluston kuljettamisessa.  

Samalla paikalla oli aikaisemmin toiminut iso Urjalan Puutavara ja Mylly Oy:n “Nikkilän saha” vielä 1960-70-lukujen taitteessa. Urjalaan olikin kehittynyt jo 1800-luvulta huonekalu- ja puuteollisuutta, ja valmistettu esimerkiksi harjoja, koreja, laatikoita, ikkunoita ja kuuluisia keinutuoleja.  

Urjalan “varikko” otettiin käyttöön 1975. Se toimi alusta saakka YIT:n kaluston ja koneiden logistisena tukikohtana. Yhtiöllä oli varsinkin 1970–80 –lukujen taitteessa merkittävää rakennusvientiä Neuvostoliittoon ja arabimaihin. Tavaraa lähti ja palasi kaukaisista kohteista niin kiskoilla kuin kumipyörillä.  

Esimerkiksi vuoden 1978 valokuvassa kuorma-auton kyljessä komeilee teksti Finland–Saudi-Arabia, Urjala–Jeddah–Riyadh. Seppo Pirhonen muisteli “Urjalan kulmilta” -kolumnissaan, että paikalliset kohdemaassa arvuuttelivat – onko Urjala Suomen pääkaupunki?  

1990-luvun taitteessa mietittiin kaluston keskittämistä Urjalan ja Veikkolan välillä, mutta päätös kääntyi lopulta Urjalan hyväksi. 

Kolmannesta Volgan lautasta yli ja vasemmalle 

Panu Koivula aloitti kalustokeskuksella 1996 kesällä. “Toiminta oli silloin paljon rauhallisempaa. Jos meillä 90-luvun lopulla oli päivittäin kolme nuppiautoa jakokuormiksi, ja kolme täysperää. 2010-luvun lopulla vilkkaina aikoina päivittäisvolyymi oli 14 rekkaa. Tavaravirrat ovat kasvaneet, ja samalla tuotelinjojen ja tavaran määrä”, Koivula vertaa. 

Koivula muistelee, että 1990-luvun lopulla Urjalasta tehtiin vielä keikkaa ulkomaille. “YIT teki Moskovassa Japanin suurlähetystön alueella saneerausta, ja Japanin valtion embassy-rahtiin lastattiin kalustoa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiä urakoita purettiin 1996 syksyllä ja talvella, ja tavaravirta Suomeen oli merkittävä.” 

Lopulta maailma ja tullimääräykset muuttuivat siinä määrin, että Venäjän rahti hiljeni. Yksittäisiä lähetyksiä Koivula on laittanut aina Hong Kongiin saakka. Maalareita oli Kaspianmeren rannalla ja projekteja Georgiassa.  

“Niiltä ajoilta muistan sellaisen, kun tähän tuli auto lastaamaan – R.Pynnösen torppareita. Kuski katsoi rahtikirjoja, ja sanoi että tässä täytyy mennä kolmannesta vai neljännestä Volgan lautasta ylitte ja sitten lähteä vasemmalle. Lastattiin lämpökonttia kapellirekan kyytiin, ja siitä joutui purkamaan kaikki rakenteet. Pressu makasi lämpökontin kattoa vasten hemmetin kireällä. Vedettiin kapellit paikalleen, ja kolme viimeistä TIR-lenkkiä ei mennytkään kiinni. Kuski sanoi, että hän jää välittömästi rajalla kiinni jos TIR-vaijeri ei ole lenkeissä. Hetken mietittiin mitä tehdään, ja kiristettiin pyöräkoneella ja sidontaliinalla kapellia pikkuisen, että saatiin lenkit kiinni. Mietin, että jos se vetää Viipurissa oksaan, niin on koko kylki halki. Ei siitä sitten mitään perästä kuulunut. Sinne se meni, ja tuli puolentoista vuoden päästä takaisin”, Koivula kertoo.  

Viimeiset junavaunut lähtivät Urjalasta 1990-luvun lamavuosina kohti Siperian öljykenttiä. “Sanotaan, että sinä päivänä oli aikaa junallakin lähettää. Tänä päivänä ei”, Koivula toteaa. Lopullisesti pistoraide purettiin 2000-luvun alussa. 

Lohenongintaa ja arkistojen aarteita 

Kyläläiset olivat ennen kalustokeskusta käyttäneet soramontun lampia uima- ja luistelupaikkana. 

Kalustokeskuksen alkuaikoina istutettiin johdon päätöksellä lampeen lohia, joita ongittiin yhtenä ohjelmanumerona syyskesän YIT-päivillä. Lohien ruokkiminen oli sisällytetty ensin talonmiehen työsopimukseen, ja loppuaikoina kalamestarin vastuussa oli yksi korjaamon asentajista. Jari Jokinen muistaa löytäneensä Urjalan arkistoista kahden sivun mittaisen ajo-ohjeen YIT-päiville vuodelta 1977.  

Urjalassa kasvanut Panu Koivula muistaa, että virkistyspäivillä oli lapsille tarjolla touhuja, kuten ilmakivääriammuntaa ja hupiautoja. Likellä oli perunamaa, josta henkilökunta sai käydä nostamassa potut kotiin viemisiksi.  

“Aika ajoi ohi, maailma muuttui hektisemmäksi. Minähän ne lammet puskin pyöräkoneella täyteen hiekkaa, ja se otettiin varastointikäyttöön. Lammen viimeinen sijainti taisi olla kolmas paikka mistä se sai toiminnan tieltä väistyä. Olisikohan vuosi ollut 2005, ja lohet väistyneet jo pari vuotta aikaisemmin”, Koivula toteaa.  

Infrahommissa on tullut Panu Koivulan mukaan “ukkosenihmeitä” vastaan. “Äijät kysyvät jotain tosi vanhaa, että löytyykö se vielä? Pienellä modernisoinnilla sille voisi olla käyttöä. Saatoin vastata, että löytyy, mutta siinä kasvaa koivikko ympärillä. Infra on ollut aina sydäntä lähellä – siinä kumminkin tehtiin ryskähommia. Ongelmanratkaisu louhintapuolen mestareiden kanssa on sellaista, josta olen aina tykännyt ”, Koivula selittää.  

Erikoiskalustoa löytyy edelleenkin, mutta kaikkea museotavaraa ei voi Urjalaan varastoida.  

“Ollaan oltu sellainen korjaamopaja, josta on löytynyt aarteita kaiken näköisiä, joita tutut mestarit ovat käyneet hakemassa. Mutta vaikka tontti on iso, niin rajat silläkin on, että mitä kaikkea täällä pystytään säilyttämään”, Jari Jokinen myöntää.  

“Maailma on mennyt sillä lailla kovemmaksi, että kaikkia erikoiskeikkojen koneita ei voida haalia tänne. Siistimistä on pitänyt tehdä, eikä nuoremmalla polvella ole enää ollut hajua miten joku kone toimii tai mitä sillä tehdään”, Jokinen hymähtää.  

“Sisävaraston hyllyjä siivotessa löytyi vanha sukelluspuku, jota on joskus käytetty infrapuolen hommissa. Rautasaappaat, kokohaalari ja elokuvamallin kypärä, jossa oli pikku ikkuna messinkisellä kehyksellä. Tehtiin kulttuuriteko, ja lahjoitettiin se Suomen sukellushistorialliselle yhdistykselle, jossa se otettiin oikein innoissaan vastaan”, Jari Jokinen muistelee. 

Haltuunottoja ja Pelle Peloton –toimintaa 

Urjalassa on otettu vastaan, varastoitu, rahdattu, korjattu ja muokattu kaikenlaista kalustoa. Panu Koivula muistelee lämmöllä projekteja, joissa yrityskaupoissa ostettua kalustoa on otettu haltuun, inventoitu ja siirretty omaan järjestelmään. Tilanne saattoi usein vaatia Koivulalta ja kumppaneilta ylitöitä. Urakassa helpottivat jo 1990-luvulla käyttöön otetut tietokonejärjestelmät.  

2000-luvulla kasvu oli kovaa, ostettiin ja ostettiin, tuli yrityskauppoja ja uutta kalustoa. “Vuodet ennen 2004-2007, ennen vuoden 2008 lamaa olivat tosi hetkisiä. Sieltä on myös ne parhaat muistot, kun oltiin jatkuvassa röykytyksessä, ja saat hommat valmiiksi. Hienoja hetkiä.” 

Urjalan laajalta alueelta löytyy lämmin korjaamohalli, jossa osataan Jari Jokisen mukaan huoltaa ja korjata lähes mitä vain kalustoa mihin lisenssit taipuvat. Vahvaa osaamista ja mahdollisuuksia löytyy myös koneistamisen ja muiden metallitöiden suhteen.  

”Ollaan tehty työmaan tarpeisiin Pelle Peloton -tyyppistä toimintaa, kuten sirkkelikontti pölynpoistoineen sekä raudantaivutuskonttia ja vesikonttia jolla saadaan paineistetun säiliön avulla järjestettyä vesihuolto työmaalle”, Jokinen kertoo.  

Samalla tontilla toimii myös suunnittelupuoli, jossa toimipisteen oma henkilöstö tekee CAD-pohjaisia muotti- ja telinesuunnitelmia. 

Henkisiä tatuointeja ja luopumisen tuskaa 

Kalustokeskus on ollut jo 50 vuotta Urjalassa merkittävä työnantaja. Toiminta näkyy paikallisessa arjessa, ja sillä on monenlaisia kerrannaisvaikutuksia.  

“Jos on sattunut kulkemaan YIT:n takki päällä jossain, niin usein on tullut joku vanhan liiton kaveri kertomaan tarinoita, joissa on oltu kalustokeskuksen kanssa tekemisissä. Se on hyvä jäänsärkijä” Jari Jokinen toteaa. 

Urjalan kalustokeskus on työllistänyt esimerkiksi paikallisen raskaan kaluston kuljetusliike Lahma-Trans Oy:n autoja jo parikymmentä vuotta, ja yhteistyö jatkuu edelleen. Metalli ja sähköpuolen korjaus- ja huoltotoimintaa teetetään myös paikallisissa yrityksissä alihankintana.  

2020-lukua ovat värittäneet koronapandemia ja rakentamisen suhdanteen hiljeneminen.  

Jonkinlaista muutosta osattiin Urjalassa odottaa. Vuoden 2024 uutinen uudesta omistajasta pysäytti silti. Porukassa on pitkän linjan YITläisiä. Jari Jokisen mukaan on joskus vitsillä puhuttu YIT-tatuoinneistakin. 

“Henkilöstö on ollut hyvin sitoutunutta firman tekemiseen, ja ilmassa on ollut tiettyä luopumisen tuskaa. Olen koettanut muistuttaa, että kyllä tässä ihan hyvin kävi”, Jokinen kertoo. 

Sinisestä oranssiin, tukitoiminnosta ytimeen 

Nyt Urjalan kalusto ja osaaminen ovat osa konevuokraamo Rentan laajaa verkostoa. Samalla Rentan oranssin lipun alle saapui myös valtava määrä uutta kalustoa: esimerkiksi noin 1600 työmaatilaa, torninostureita ja kilometritolkulla muottikalustoa. 

“Toiminta ei ole periaatteessa oleellisesti muuttunut. Hommat jatkuvat ja elo on tasaantunut. Itselläni ei ole huonoa sanottavaa. Meidän toiminta oli isossa rakennuskonsernissa tavallaan sivujuonne. Nyt vuokraaminen ja huoltaminen on keskiössä – koko yrityksen pääbisnestä”, Jokinen tuumaa.   

“Aina muutoksessa toiminta hakee uomiansa, kun nyt on moninkertainen määrä uusia toimipisteitä, uusia järjestelmiä ja uusia ihmisiä kenen kanssa toimitaan”, Jokinen avaa.  

Aikana ennen Rentaa Urjalasta vuokrattiin tavaraa yksinomaan YIT:n sisäisille asiakkaille – tutuille mestareille. Rentalla on yli 30 toimipisteen verkosto pelkästään Suomessa, ja useita tuhansia paikallisia asiakkaita laidasta laitaan omine kalustotarpeineen.   

“Siinä on ollut opettelemista, että meillä olevalle kalustolle voi olla muillakin käyttöä. Meillähän lähtee tosi paljon Rentan aluepisteille tavaraa suoran vuokrauksen lisäksi. Hetki siinä aina kestää, että tullaan tutuiksi. Sekin helpottaa toimintaa, kun pääsee naamatusten lyömään käsipäivää”, Jokinen sanoo.  

Toiminta Rentan verkoston kanssa ottaa koko ajan kierroksia. Urjalassa on esimerkiksi todella hyvät mahdollisuudet hoitaa Rentan kaluston huoltoa, päivityksiä ja jakelua keskitetysti. Jokinen on myös kiertänyt Rentan toimipisteitä ajojärjestelyohjelmiston koulutusten puitteissa. 

Urjalan kalustokeskuksen lisäksi entisen YIT Kalusto Oy:n mukana tuli vahvaa ammattitaitoa ja kykyä palvella nostokaluston kuten hissien ja torninostureiden sekä työmaan sähköistyksen alueilla. Näiden palveluiden henkilöstö löytyy nykyisin Rentan Vantaan Tammiston ja Veikkolan toimipisteeltä. 

Kalustoa maailmassa riittää, mutta Urjalan uniikki vahvuus on selkeästi sen ihmisissä. 

“Sanoisin, että mulla on ollut hemmetin hyvät työkaverit vuosien varrella. Aina puhallettu yhteen hiileen. Edelleenkin arvostan työyhteisöä – se on aikaansaavaa. Iso kiitos kaikille – eläköityneille, edesmenneille ja nykyisille – työkavereille. Sen haluan sanoa”, kiteyttää Panu Koivula.   

Sijainti 

Urjalassa – VT9/E63 tien varrella noin 60 km Tampereelta, 100 km Turusta ja 140 km Helsingistä 

Kalustokeskus 

• Tontti n. 8 ha 

• Pääkiinteistö 5100 m2 

• Korjaamohalli 1900 m2 

• Sisävarasto 2100 m2 

• Toimisto- ja teknisiä tiloja 

• Kylmiä varastohalleja/katoksia 3500 m2 

• 2 pressuhallia 

• Ruokala ja sosiaalitilat 315 m2 

• Henkilöstömäärä noin 60 

Kuvamateriaalia:  

https://www.finna.fi/Record/elka.143412884804100_144169343725400 (1978 arkistokuva, Rekka jossa lukee Urjala-Jeddah-Riyadh)