#14 – World Para Snowboard World Cup 2021 – Mika Andersson

Mika Andersson on pitkän linjan tapahtumatuottaja ja päävastuussa lumilautailun paracrossin maailmancupin kilpailuista Pyhätunturilla 10-11.12.2021. Pyhällä lasketaan kaksi erillistä osakilpailua, joissa voittojen lisäksi haetaan asetelmia kauden aikana laskettaviin mm-kilpailuihin ja paralympialaisiin. Renta on tänäkin vuonna kilpailun kumppanina. Luonnollisesti kotikisassaan nähdään myös vasta paralympiajoukkueesen valittu Team Rentan Matti Suur-Hamari.

Mitä haastava rata vaatii laskijoilta ja rakentajilta? Renttaaja podcastin juontaja Simo Vilhunen kävi jututtamassa Mikaa maailmancupin alla. Andersson nähdään myös toisen totisen kilpailun merkeissä; hän juontaa seuraavan Renta Challengen, josta myös muutama sana podcastissa…

 

Euroopan paras rata

Pyhätunturin crossiradan kaltaista areenaa ei Anderssonin mukaan ”löydy mistään tällä hetkellä, ainakaan Euroopan tasolla”. Rata alkaa teknisellä lähtösuoralla, joka sisältää nopeasti nousevia ja laskevia pintoja. Teknistä taitoa vaativan lähtösuoran jälkeen alkaa vauhdikkaampi osuus, jossa eteen tulee kallistettuja käännöksiä, kumpuja ja hyppyjä.

”Kisa etenee sillä lailla, että ensin lasketaan aikalaskut, jotta saadaan laskijat järjestykseen. Siinä vaiheessa toki muutamat karsiutuvat siitä joukosta, joka pääsee kaavioihin asti. Siellä (kaaviolaskuissa) lähtötelineistä lähtee neljä laskijaa. Kaksi nopeinta jatkaa, ja kaksi tipahtaa. Näin mennään, kunnes ollaan siinä viimeisessä nelikossa, ja saadaan selville kisan voittaja.”

Olosuhteet vaihtelevat rajustikin esimerkiksi sen suhteen, minkälainen lumiolosuhde vallitsee, minkälainen radan pinta on, minkälainen tuuli käy ja tuleeko taivaalta lunta?

Pyhän alkutalven rata rakennetaan lumitykeillä tuotettavasta lumesta, ja sen rakentaminen vie noin viikon. Lumesta rakentaessa tärkein työväline on lumikissa, mutta Rentan työkaluista hieman yllättäen radalla hyödynnetään myös Rentan lehtipuhaltimia. Niillä saadaan puhdistettua lähtösuora kevyestä irtolumesta, jotta se pysyy kunnossa.

”Renta Challengessa lehtipuhaltimilla on sitten hieman toinen käyttötarkoitus”, Andersson vinkkaa.

Tapahtumatuottajan kaluston tarve vaihtelee projekteissa paljon, joten Anderssonille vuokraaminen on itsestään selvä tapa toimia. ”Ei meillä ole mitään aikeita alkaa haalimaan kalustoa itse. Se olisi rahan hukkaamista. Vaan nimen omaan meillä on luotettava kumppani, joilta saa tarvittavan kaluston. Se malli toimii kaikista parhaiten.”

 

Haasteet ovat hyvästä!

Matti Suur-Hamari ja muut kilpailua edeltävän leirin aikana rataa laskemaan päässeet olivat kommentoineet lähtösuoran olevan tähän mennessä Pyhällä nähdyistä haastavin. Andersson on tähän tyytyväinen, sillä laskijoiden pitää joutua haastamaan itseään, jotta kehitystä tapahtuu. Samoilla linjoilla oli myös Matin valmentajana toimiva Per Sundqvist.

Itse kilpailua varten rataa joudutaan hieman muokkaamaan. Paralumilautailussa on erilaisia vammaluokkia ala- ja yläraajavammautuneiden sarjoissa. Kukin laskija on luokiteltu oman vamman mukaan asiaa hoitavan auktoriteetin toimesta. Lower Limb 1 sarjassa on mukana reisiamputoituja laskijoita, joiden on haastavampaa tehdä syvempiä kyykkyliikkeitä. Tämä vaikuttaa erityisesti teknisen lähtösuoran vaikeuteen.

Andersson lupaa, että rata saadaan rakennettua sellaiseksi, että siinä on riittävästi haastetta nopeimmille, mutta kaikki pystyvät sen laskemaan. Kaatumisia tapahtuu ja se kuuluu lajiin. Lähtösuoran jälkeen laskija voi linjan valinnalla vaikuttaa omaan laskuun. Suurimman hyppyrin radan keskivaiheilla voi kiertää, mutta se tarkoittaa samalla vähän hitaampaa vauhtia. Linjan valinnalla voi myös hakea ohituksia – hieman kuten Formula-1 kilparadalla.

 

Paralumilautailijat eivät turhasta valita

Anderssonilla on yli 30 vuoden kokemus erilaisista lumilautakilpailuista. Hän kertoo, että ihmiset lumilautailun ympärillä ovat lähtökohtaisesti iloisia ja avoimia, mutta paralumilautailussa on sen lisäksi oma tunnelmansa. Andersson jakaa tästä kiitosta myös Pyhätunturin väelle.

”Niin kuin sanoit, täällä ei turhista juuri valiteta. Me ollaan Pyhällä myös onnistuttu luomaan sellainen ilmapiiri kaiken suhteen; rata toimii, koko alueella on ystävällinen henkilökunta, ihmisillä on mukava olla töissä – kyllä sitä leimaa ilo ja onnellisuus tulla tänne. Parajoukkueet sanovat, että tämä on kauden paras juttu”, Andersson kertoo.

”Toki me pyritään parhaamme tekemään sen suhteen, että olit sitten kisaajana, taustajoukoissa tai meillä töissä kisan yhteydessä, tämä olisi mukava kokemus kaikille. Olen aina sanonut varsinkin lumilautaileville ystäville, että tulkaa katsomaan ja aistimaan tunnelmaa, ilmapiiriä ja juttelemaan ihmisten kanssa. Voi olla silmiä avaava kokemus”, Mika arvioi.

Toden totta, sekä kilpailijoiden vauhti radalla, että asenne radan ulkopuolella on ihailtavaa ja inspiroivaa.

Hyvä ja iloinen meininki ei tarkoita sitä, että kilpailu ei olisi totista. Aikaisempina vuosina on nähty maalialueilla tiukkoja keskusteluja radan tapahtumista. Mikäli kilpailija epäilee vääriä otteita, voi hän tehdä protestin, joka käsitellään porttituomareiden ja kilpailun johdon toimesta. Repiminen, roikkuminen ja töniminen on kielletty, mutta pienet kontaktit kuuluvat lajiin, sillä laskemalla pyritään hakemaan parempi linja ja jättämään kilpakumppanit taakse.

Joskus laskijalla voi käydä yksinkertaisesti huono tuuri, jos esimerkiksi toinen kilpailija kaatuu ja väistäminen on mahdotonta. Tilanteet elävät silmänräpäyksessä, ja sijoitukset voivat vaihtua vielä viimeisessä mutkassa.

Mika Andersson myöntää, että odotukset ovat positiivisen jännittyneet. Käynnissä on erittäin tärkeä kausi. Pyhälle oli nauhoitushetkellä ilmoittautunut 18 eri joukkuetta ja yli 70 kilpailijaa. Viikonloppuna nähdään miten Matti Suur-Hamari ja muut hurjapäät lopulta ratkovat paremmuutensa. Andersson kehoittaa pistämään Matin somekanavat seurantaan – koko kauden ajaksi.

Me suosittelemme samaa, ja toivotamme hyvää maailmancup-viikonloppua niin Anderssonille tiimeineen, kuin kaikille kisaan osallistuville laskijoille!

 

Mikä: World Para Snowboard World Cup

Missä: Pyhätunturin hiihtokeskus, Suomi

Milloin: 10.-12. joulukuuta 2021

Top 5 syyt seurata:

  1. paralumilautailun ainutlaatuinen henki
  2. erittäin tärkeä kilpailukausi menossa, tulossa MM ja Paralympialaiset
  3. Matti Suur-Hamarin kotikisat
  4. Vauhdikas laji, jossa sattuu ja tapahtuu
  5. Pyhätunturin upeat puitteet

Sosiaalinen media: @mattisuurhamari @rentasuomi #parasnowboard

 

Studioisäntä:
Simo Vilhunen

Vieras:
Mika Andersson

Podcastin voit kuunnella sivujemme lisäksi:

Spotify | iTunes | SoundCloud | Google Podcast | Youtube