Kun lajissaan kaiken voittanut urheilija poistuu kisatantereilta legendana, tarjoaa se samalla uusille tulokkaille mahdollisuuden istahtaa tyhjäksi jääneelle valtaistuimelle. Tähän haettiin asetelmia Pyhätunturilla, jossa laskettiin kaksi paralumilautakrossin maailmancupin kilpailua. Renta oli jälleen mukana mahdollistamassa tapahtumaa – kuten oli Matti Suur-Hamari – tosin tällä kertaa aivan uudessa roolissa.

Kaukaa pohjoisesta, Pelkosenniemen Pyhätunturilta, on jo yli seitsemän vuoden ajan löytynyt yksi harvoista maailmanluokan radoista lumilautakrossin laskemiseen. Se on vetänyt vuodesta toiseen kymmeniä joukkueita harjoittelemaan ja kilpailemaan Napapiirin paremmalle puolelle.

Radan kriittisin osa on starttisuora, jonka pitää olla riittävän haastava laskijoiden erottelemiseen, mutta toisaalta myös riittävän laskettava. Edellisissä kisoissa starttisuora oli tehty tarkoituksella vaikeaksi Pekingin parakisoihin valmistautuville urheilijoille. Haastavuudesta nähtiin osoitus myös Matti Suur-Hamarin Renta Challengessa.

Kolmatta kertaa putkeen kilpailun  FIS race directorina toiminut Alex Andreis totesi radan olevan täydellinen siitä näkökulmasta, että tällä kertaa myös maailmancupin paikkaa vasta havittelevat Eurooppa Cupin laskijat pystyivät laskemaan samaa lähtösuoraa ja sen ansiosta käymään kilpailun lumilautacrossin mukaisissa yhteislähdöissä. Nopeat laskijat joutuivat silti pistämään radalla kaiken peliin sijoituksesta taisteltaessa.

Ehkä onnistuneessa radassa oli ripaus moninkertaisen maailmanmestarin taikaa?

Tätä mieltä oli ainakin ratatiimissä jo useammat parakisat ahkeroinut Tuomas Orispää. ”Tänä vuonna oli upeaa saada Matti mukaan remmiin. Hän vaihtoi kisaliivin lapioon, mikä auttoi suunnattomasti, sillä hän on nähnyt radan laskijan näkökulmasta. Matin avulla onnistuimme karsimaan muutamia haasteita”, kertoi Orispää.

Krossiradan rakentaminen lumetuskasoista kisatikkiin vei Mika Anderssonin vetämältä rutinoituneelta tiimiltä lopulta vain neljä päivää.

5000 toiston näkemyksellä lapion varteen

Matti Suur-Hamari on omien sanojensa mukaan laskenut Pyhän rataa ”ainakin 5000 kierrosta”, joten hän tuntee sen ajolinjat kuin omat taskunsa. Kriittisellä, vuosittain vaihtuvalla lähtösuoralla haetaan asetelmat ensimmäisiin mutkiin. Kilpailu on kiivasta ja tilanteet kehittyvät silmänräpäyksessä. Pitää olla valmis reagoimaan, mutta pitää olla myös malttia odottaa, ja pyrkiä ohitukseen vasta juuri oikealla hetkellä. 

Matti kertoo, että laskijalla pitää olla mielessään muutama erilainen strategia riippuen siitä millaiset asetelmat lähtösuora kisaan tuottaa. 

Jos laskija pääsee ensimmäisestä mutkasta ulos kilpailun kärjessä, ei kannata välttämättä pyrkiä aikalaskuissa nopeimmalle laskulinjalle, vaan pyrkiä pitämään asema jossa niskaan hengittävien kilpailijoiden olisi mahdollisimman hankalaa ohittaa sisä- eikä ulkokautta. 

Töniä ei lumilautakrossissa saa, mutta mikään ei myöskään pakota avaamaan naivisti kunniakujaa kilpakumppanille. 

Jos taas kilpailussa joutuu takaa-ajajaksi, kannattaa malttaa mielensä, hyödyntää edellä laskevien imua eli matalampaa ilmanvastusta. Pyhän radalla on tietyt iskun paikat joissa onnistunut ohitus tuottaa parhaan tuloksen. Ei kannata väenväkisin hakea heti ensimmäisessä mahdollisessa mutkassa ohitusta momentumin kustannuksella. 

Tehtävänä harjata – lujaa

Ohittamisesta tulee toki huomattavasti helpompaa jos lauta liukuu liukkaammin kuin kaverilla. Siksi parhaat voiteluvelhot ovat kysyttyä tavaraa. Suur-Hamarin kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt Juha Haukkala vastaa tätä nykyä Matin vanhan tiimikaverin, australialaisen Ben Tudhopen voitelusta. 

Pyhän ensimmäisen kisapäivän kaltainen nollan pinnassa oleva märkä uusi lumi on Haukkalan mukaan aika simppeli olosuhde, johon jokaisen tiimin voitelija kyllä tietää konstit. 

”Kisapäivänä meikäläisen hommaa on laittaa pintavaha ja harjata – lujaa – jotta lauta saadaan lentämään. Mutta olen täällä myös auttamassa missä ikinä tarvitaan. Joskus se voi olla vaikkapa radan viimeistelyä. Tämä on mahtava yhteisö, ja olen onnekas että olen täällä”, Haukkala myhäilee. 

Oikea ajoitus ja siihen liittyvä pelisilmä voivat olla kriittisessä roolissa myös radan ulkopuolella. 

Suur-Hamari myöntää, että juuri Haukkala oli hänelle varsinkin viimeisinä vuosina paljon enemmän kuin pelkkä vahateknikko. Hän oli se, joka sai oikeaan aikaan heitetyllä huonolla vitsillä Suur-Hamarin pääkopan oikeaan vireeseen. 

”Tuntuu oudolta nähdä Matti täällä lapion varressa, eikä valmistautumassa kisaan”, Haukkala myöntää.

Matti ja Ben Tudhope olivat tiimikavereita neljän vuoden ajan, minkä ansiosta Pyhä on tullut tutuksi myös australian yksisarviselle, joka kertookin tunturin tuntuvan jo toiselta kodilta. 

”I love it here”, kertoo ilopilleri Ben tuttu valtava hymy kasvoillaan. Pyhän radan rakentajaporukasta on tullut Benin mukaan osa paralumilautailun perhettä. Matin toimenkuvan vaihdoksesta Ben sanoo puolestaan olevansa vähän surullinen. Matti oli Benille mentori, jonka hyppy kisaporttien toiselle puolelle tuntuu omituiselta. 

.

Lumilautailun todellinen sielu vahvana

Parakisoja useita vuosia juontanut Lauri Valonen on saanut vuosien varrella useita ystäviä Pyhällä vierailevista paralumilautailijoista. ”Upeita ihmisiä. Tykkäävät puskea kovaa ja ovat todella kilpailuhenkisiä. Samaan aikaan heissä on lumilautailun todellinen sielu vahvana – hauskanpito hyvässä porukassa.”

Race director Alex on samoilla linjoilla. ”Tämän porukan tunnelma on yksi asioista jotka saavat minut palaamaan tänne. Olemme joskus sanoneet että tämä on kuin lumilautailun alkuajoilta, mutta sanoisin että tunnelma on jotain vielä parempaa. Paljon inhimillisyyttä. Radalla ei anneta tuumaakaan periksi, mutta sen ulkopuolella ollaan yhtä suurta perhettä.”

Alexin mukaan on paljon asioita, joista vammattomat urheilijat voisivat ottaa oppia. ”Se miten paraurheilijat käyttäytyvät. Se miten he auttavat toisiaan. Reilut otteet, reilu peli. Vammattomien kilpailuissa yritetään liian usein petkuttaa kilpakumppaneita ja käyttää epäurheilijamaisia keinoja.” 

Pyhällä oli tällä kertaa kilpailijoita yhdestätoista eri maajoukkueesta. Kansainvälisessä yhteisössä voi havaita tiettyjä kulttuurieroja – mutta aina stereotypiat eivät pidä paikkaansa. 

Pyhän maailmancupin perusteella paralumilautailun pidetyimmät koomikot tulevat nousevan auringon maasta. Japanin maajoukkueen laskijoilla oli jatkuvasti jokin hulvaton show päällä; ”alohaa, merry christmas, happy birthday” ja niin edelleen, kuuluivat kieli poskessa heitetyt huuddot päivästä riippumatta. Kolmanneksi UL-luokassa tullut Masataka Oiwane toi esimerkiksi palkintoja jakaneelle Suur-Hamarille pikanuudeleita vastalahjaksi. 

Jos suomalaiset vievät omat ruisleivät ja kaurapuurot ulkomaille, oli Nipponin kavereilla mukanaan oma riisikeitin joka lounaalla – luonnollisesti. 

Suur-Hamarille uusi rooli tuntui sopivan kuin nakutettu. ”Olen miettinyt sitä paljon, että miltä tuntuu kun en olekaan enää starttiportilla. Täytyy todeta, että en ole ikävöinyt kisaliiviä sekuntiakaan, eikä sitä kutinaa tullut tänäkään viikonloppuna. Silti tuntuu kivalta päästä edelleen osaksi tätä, rakentamaan hyvää rataa kisaajille, seuraamaan kilpailua ja pyörimään mukana porukassa”, Matti totesi leveän hymyn saattelemana.

Hallitsevan maailmanmestarin ja paralympiavoittajan silmiin osui Pyhällä uusista tulokkaista erityisesti muutama Eurooppa Cupin laskija, joiden tekemisen taso vaikutti vahvasti siltä että sillä kyetään haastamaan pian lajin huippuja, kuten Ben Tudhopea, jonka kaulaan Matti pääsi pujottamaan Pyhällä kaksi tuoretta maailmancupin kultamitalia.

Valtikka on viimein vaihtunut. 

.